Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itsensä unelmiin

Niin paljon kerrottavaa että tämä postaus ei loppuis ikinä. Kuvat kertokoon taas enemmän kuin tuhat sanaa, mutta pakko kai sitä on kirjoittaakin jotain.

Ihana kesä, joka nyt tuntuu kestäneen viikon. Tule pian takaisin ja anna voimaa. On ihanaa käydä tunnustelemassa historiaa museossa ja viettää aikaa perheen kanssa. Kesäsuunnitelmia ja opin tekemään kukkaseppeleen. Töitä ja kohta toteutuu hiussuunnitelmat. Aurinko tanssii veden pinnalla ja järkyttävä kevätjuhla kestää melkein 3tuntia. "Pisin kevätjuhla ikinä" sanoo opettaja ja jakaa todistukset. Keskiarvo nousee hämmentävän paljon. Ihanaa muistaa Dingo ja nauttia musiikista enemmän kuin koskaan. Elämän pieniä ihmeitä. Siilin pelastustehtävä myöhään yöllä ja sitä on hetken aikaa varma että se sai sydärin. Mä ootan ihan liikaa kesäsuunnitelmien toteuttamista. 

Tänä kesänä on pakko tapahtua jotain suurta.

Sun päässä ikuiset lapset tahtoo juosta niin kauas kuin jaksaa

Muistat taistella painovoimaa vastaan kynsin ja hampain
Kun rakennelma on valmis voit taas purkaa ja rikkoa kaiken
Aamu piirtää sun ääriviivat pystyyn jääneisiin seiniin

ei vielä..

Joku istutti mieleen sävyt harmaan
Nyt tämä on varmaa
Maailmasta likaiset lapset ampuu kohti kun elämä on sotaa..

~

Kohta loppuu koulu ja asiat muuttuu taas. Sitä toisaalta tahtoisi juosta kiljuen tulevaisuuteen, mutta sitten toisaalta. Miksi aika ei voisi vaikka pysähtyä? Tai miksi ei voisi matkustaa takaisinpäin, aikaan, jolloin meillä oli ne hienoimmat leikit ja tulevaisuus oli vain aikuisten käsite. Aikuisten sanoja ja ajatuksia. Ei vaan halua kasvaa. Väsymys kiskoo joka suuntaan, mutta tänään on jäljellä kymmenen päivää koulua. Sitten alkaa se ansaittu ja kauan odotettu loma. Töitä ja omaa rahaa. Ehkä se kaukaisuudessa häämöttävä aurinko sulattaa tän jään mun sisältä. Pyyhkii harmauden pois. Alkaa jo riittää. Mulla on ikävä. Sisko on yksi niistä harvoista rakkaista ystävistä ja on ihana viettää kokonainen lauantai tehden jotakin kivaa. Toivottavasti mä näen Nelliä ensiviikolla. Musta tuntuu että mä odotan kokoajan jotakin.

Koska kaikki odotus loppuu?

Sopivasti muistetaan vain puolikas totuus siitä kuinka vapaita ollaankaan

Kaupungin ylle laskeutui sumuverho,
veti henkeen viimeistä tupakkaa
hoipertelevat vastaantulijat muistamatta nimeään.
Käsi kädessäni


Ollaanko tämä kesä näin?
Vappuna avataan kesä vaikka sää pistääkin vastaan. Hyppy bussiin ja kuulokkeista koko matkan läpi parasta musiikkia, Tampereella puut jo hohtavat vihreää ja kaduilla enemmän ihmisiä kuin ikinä. Kaikilla se vapun sekoittama pää ja juna-asemalla tutut kasvot. Nellin kanssa ympäri keskustaa ravailu on ihan jees niinkuin myös tuttujen metsästäminen koskenrannassa. Ihmismeressä uiskentelu ja kokoajan vastassa enemmän tuttuja ja ikävöityjä.

Ilta viilenee mutta ei tunnu missään. Lahjoitetaan eväitä ja puhalletaan serpentiiniä. Halauksia. Ruusupuska repii haavoja jalkoihin ja kyllähän sieltäkin niitä uusia tuttavuuksia löytää. Saman illan aikana romuttuu pari asiaa ja viimeistään nyt sitä tietää kuka, miten ja kuinka paljon kannattaa. Itse tietää parhaiten. Puhutaan suoraan kaikesta pienessä universumissa ja lähdetään. Katsotaan Nellin kanssa keskellä yötä täydellisiä naisia ja yövytään mökissä. Aamulla on lämmin mutta pää jäässä. Päivä kuluu ihan liian lujaa ja kohta jo hyvästellään juna-aseman laiturilla. Alle 24tuntia hulluutta. Kesällä seikkaillaan. Mulla aukesi jäätelökesä ja koulu loppuu pian.
Vihdoinkin.
♥Clarissa.