Sun päässä ikuiset lapset tahtoo juosta niin kauas kuin jaksaa

Muistat taistella painovoimaa vastaan kynsin ja hampain
Kun rakennelma on valmis voit taas purkaa ja rikkoa kaiken
Aamu piirtää sun ääriviivat pystyyn jääneisiin seiniin

ei vielä..

Joku istutti mieleen sävyt harmaan
Nyt tämä on varmaa
Maailmasta likaiset lapset ampuu kohti kun elämä on sotaa..

~

Kohta loppuu koulu ja asiat muuttuu taas. Sitä toisaalta tahtoisi juosta kiljuen tulevaisuuteen, mutta sitten toisaalta. Miksi aika ei voisi vaikka pysähtyä? Tai miksi ei voisi matkustaa takaisinpäin, aikaan, jolloin meillä oli ne hienoimmat leikit ja tulevaisuus oli vain aikuisten käsite. Aikuisten sanoja ja ajatuksia. Ei vaan halua kasvaa. Väsymys kiskoo joka suuntaan, mutta tänään on jäljellä kymmenen päivää koulua. Sitten alkaa se ansaittu ja kauan odotettu loma. Töitä ja omaa rahaa. Ehkä se kaukaisuudessa häämöttävä aurinko sulattaa tän jään mun sisältä. Pyyhkii harmauden pois. Alkaa jo riittää. Mulla on ikävä. Sisko on yksi niistä harvoista rakkaista ystävistä ja on ihana viettää kokonainen lauantai tehden jotakin kivaa. Toivottavasti mä näen Nelliä ensiviikolla. Musta tuntuu että mä odotan kokoajan jotakin.

Koska kaikki odotus loppuu?