Sinä olet kauniimpi kaduilla, loisteputkimaailman valoissa

Kun on ikävä. Lenkeillä käyminen, joka syksyn rituaali. Kaikki sanoo talvi tekee tuloaan, korjaan ja sanon ei, vaan syksy tekee tuloaan. Kaikki tuntuvat unohtavan että kahden vuodenajan välissä on aina se yksi. Kuusi elokuvaa, sipsiä ja karkkia. Puhelimessa sanoja Terveisiä ja sinne samoin, nähdäänhän pian ja on ikävä. Mukavasti nukkuminen. Avointa keskustelua. Tuntuu että näen hieman kirkkaammin. Olen kunnossa mutta rikki. Tällä hetkellä onnettomuus on piilossa. Kun on järjetön ikävä Tampereelle ja rakkaita ihmisiä ja rintakehään sattuu se. Se vain putkahtaa mieleen välillä, sohvalla kotona, kaupassa. Sain postissa kirjan lainaan. Ihana Heini. Luen sen kyllä. Kirjoitin kirjeen. Olenko täällä ystäviäni vai itseäni varten? Kun käännän koristetyynyä ja lamaannun sille painuneista itkun jäljistä. Ripsiväritahrat sillä tyynyllä ja koitan muistaa miltä kerralta nuo ovat. Hirveä vatsakipu ja olen yht'äkkiä kuin pieni lapsi. Kipu hälvenee kun juttelee Janitan kanssa koneella. Viimeinen lomaviikko alkaa. Siitä on viikko, mutta se tuntuu kuukaudelta. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna nähdään. Se on lupaus. Odotan kovasti palkkaani tältä kuulta. Kun alkaa olla selvää mitä tuntee ja sanoo sen ääneen. On pääsemässä yli mutta ei ihan. Kun rakastaa niin tajuttomasti niitä siellä ja sitä yhtä täällä. tunnistatte itsenne. Kai mä nyt alan nukkumaan ja mietin miten hämmentävän onnelliseksi oon muuttunut parissa viikossa. Ja kuinka ihanaa on kun on niitä jotka osaa pitää sen yllä. Platoninen Rakkaus.