Missä, miten päin täytyisi olla, huutaisinko jos sä täällä sittenkin oot

Viikko täynnä pientä meteliä. Tiinan luona tyttöjuttuja ja puheita paljon pieneen hetkeen, rikon kesän ennätyksen valvomisessa, joka minulla ei niin myöhä ole. Sanotaan ääneen sanomattomia. Välillä kaikki vähän painaa päälle. Kesäyö on yksi kauneimmista ja nauraminen kunnolla aikoihin sattuu vatsaan. Ronny tuli suomeen ja on ihan ok etsiä puiston läpi alpakoita joita ei ikinä löydy. Yyterin vesi hipoo täydellisyyttä niin paljon, että täytyy vaatteitakin hieman kastella. Talviturkki menemään. Entä se sitten, kun elokuva on niin ihana, täydellinen ja surullinen, että itkee julkisesti teatterissa? Tähtiin kirjoitettu virhe oli niin kaunis että sydäntä särkee. Ronnya tulee ikävä, I miss you already♥! Enää kaksi viikkoa kouluun. Jännittää liikaa ja stressitasot hyppii nollasta sataan. Pakko tehdä muistamisen arvoisia juttuja ennen sitä. Elokuussa tapahtuu.

♥Clarissa

Satuprinsessaa ei ollutkaan, vain pieniä hyviä hetkiä

Kesäkavereita. Tiinan rippijuhlat ja kesällä palellaan. Säästä huolimatta Nelli tekee lomasta loman. Täydellisiä naisia ja muuta ruuduntuijotusta. Rauman vanhat kadut ja puutalot on ehkä kauneinta ikinä. Kun saa jalkaan viiden vuoden odotuksen jälkeen ne tennarit ja materialismionnellisuus. Ihan ylipaljon naposteltavaa ja pahatar. Elokuva on hyvä siihen tiettyyn viivaan asti. Epätoivoisia yrityksiä ja nauru pidentää ikää. Leikkipuistossa kädentaitoja ja hieno kesäseppele. Keinuminen ottaa vatsan pohjasta ja kaikki on huvittavaa. Nelli on rakkaus ja meillä on kaukoparasystävä- suhde. Nyt puolikuuta töitä ja hieman lomailua vielä. Vähän tuntuu jopa eloisalta. 

♥Clarissa.

Mä tahdon juosta täältä pois aamukasteessa, mä tahdon vielä vapauden tuntee hiuksissa

Kesäkuu. Kaikenlaista pientä ja mukavaa on tapahtunut. Mä en nyt taida päästä taivaaseen ja Elviksen musiikki sekoittaa pään. Porissa on kauniita rakennuksia, kirvatsissa nimetään Tiinan kanssa yksi vuohi Tiinaksi. Riikinkukko kosiskelee mutta aiheuttaa pieniä sydänkohtauksia. Tiina ajautuu riitaan pikkupoikien kanssa ja ostin batman-paidan sekä rahahousut. Vietetään kesäpäivää siskon kanssa lammella ja kaikki on tasaista. Se tasaisuus on silti jatkunut turhan kauan. Yhtäkkiä koittaa se päivä kun odotetaan. Odotus jatkuu yli 24tuntia ja oman nimen näkeminen siinä listassa päästää ilonkyyneleet irti. Pääsin hiusalalle. On kivaa tuntea oikeesti onnistuneensa. Jotenkin silti ei osaa olla onnellinen. Turhauttaa. Kun yrittää tykätä edes maitokahvin mausta mutta mikään siinä ei miellytä. Mä tahtoisin vaan räjäyttää tän kesän. Sää tekee kesästä syksyn ja ulkona liikkuminen houkuttaa vähemmän kuin ikinä. 

Viikko enää odotusta ja Nellin kanssa ravistellaan tätä kesää.

♥Clarissa.

Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itsensä unelmiin

Niin paljon kerrottavaa että tämä postaus ei loppuis ikinä. Kuvat kertokoon taas enemmän kuin tuhat sanaa, mutta pakko kai sitä on kirjoittaakin jotain.

Ihana kesä, joka nyt tuntuu kestäneen viikon. Tule pian takaisin ja anna voimaa. On ihanaa käydä tunnustelemassa historiaa museossa ja viettää aikaa perheen kanssa. Kesäsuunnitelmia ja opin tekemään kukkaseppeleen. Töitä ja kohta toteutuu hiussuunnitelmat. Aurinko tanssii veden pinnalla ja järkyttävä kevätjuhla kestää melkein 3tuntia. "Pisin kevätjuhla ikinä" sanoo opettaja ja jakaa todistukset. Keskiarvo nousee hämmentävän paljon. Ihanaa muistaa Dingo ja nauttia musiikista enemmän kuin koskaan. Elämän pieniä ihmeitä. Siilin pelastustehtävä myöhään yöllä ja sitä on hetken aikaa varma että se sai sydärin. Mä ootan ihan liikaa kesäsuunnitelmien toteuttamista. 

Tänä kesänä on pakko tapahtua jotain suurta.

Sun päässä ikuiset lapset tahtoo juosta niin kauas kuin jaksaa

Muistat taistella painovoimaa vastaan kynsin ja hampain
Kun rakennelma on valmis voit taas purkaa ja rikkoa kaiken
Aamu piirtää sun ääriviivat pystyyn jääneisiin seiniin

ei vielä..

Joku istutti mieleen sävyt harmaan
Nyt tämä on varmaa
Maailmasta likaiset lapset ampuu kohti kun elämä on sotaa..

~

Kohta loppuu koulu ja asiat muuttuu taas. Sitä toisaalta tahtoisi juosta kiljuen tulevaisuuteen, mutta sitten toisaalta. Miksi aika ei voisi vaikka pysähtyä? Tai miksi ei voisi matkustaa takaisinpäin, aikaan, jolloin meillä oli ne hienoimmat leikit ja tulevaisuus oli vain aikuisten käsite. Aikuisten sanoja ja ajatuksia. Ei vaan halua kasvaa. Väsymys kiskoo joka suuntaan, mutta tänään on jäljellä kymmenen päivää koulua. Sitten alkaa se ansaittu ja kauan odotettu loma. Töitä ja omaa rahaa. Ehkä se kaukaisuudessa häämöttävä aurinko sulattaa tän jään mun sisältä. Pyyhkii harmauden pois. Alkaa jo riittää. Mulla on ikävä. Sisko on yksi niistä harvoista rakkaista ystävistä ja on ihana viettää kokonainen lauantai tehden jotakin kivaa. Toivottavasti mä näen Nelliä ensiviikolla. Musta tuntuu että mä odotan kokoajan jotakin.

Koska kaikki odotus loppuu?

Sopivasti muistetaan vain puolikas totuus siitä kuinka vapaita ollaankaan

Kaupungin ylle laskeutui sumuverho,
veti henkeen viimeistä tupakkaa
hoipertelevat vastaantulijat muistamatta nimeään.
Käsi kädessäni


Ollaanko tämä kesä näin?
Vappuna avataan kesä vaikka sää pistääkin vastaan. Hyppy bussiin ja kuulokkeista koko matkan läpi parasta musiikkia, Tampereella puut jo hohtavat vihreää ja kaduilla enemmän ihmisiä kuin ikinä. Kaikilla se vapun sekoittama pää ja juna-asemalla tutut kasvot. Nellin kanssa ympäri keskustaa ravailu on ihan jees niinkuin myös tuttujen metsästäminen koskenrannassa. Ihmismeressä uiskentelu ja kokoajan vastassa enemmän tuttuja ja ikävöityjä.

Ilta viilenee mutta ei tunnu missään. Lahjoitetaan eväitä ja puhalletaan serpentiiniä. Halauksia. Ruusupuska repii haavoja jalkoihin ja kyllähän sieltäkin niitä uusia tuttavuuksia löytää. Saman illan aikana romuttuu pari asiaa ja viimeistään nyt sitä tietää kuka, miten ja kuinka paljon kannattaa. Itse tietää parhaiten. Puhutaan suoraan kaikesta pienessä universumissa ja lähdetään. Katsotaan Nellin kanssa keskellä yötä täydellisiä naisia ja yövytään mökissä. Aamulla on lämmin mutta pää jäässä. Päivä kuluu ihan liian lujaa ja kohta jo hyvästellään juna-aseman laiturilla. Alle 24tuntia hulluutta. Kesällä seikkaillaan. Mulla aukesi jäätelökesä ja koulu loppuu pian.
Vihdoinkin.
♥Clarissa.

Älä sammu aurinko

Vanhoja kuvia muistuttamaan hiussuunnitelmista ja siitä että on ikävä Nelliä. Kesää odotellessa. Näitä tunteita. Kun tää kevät alkaa oikeesti tuntumaan siltä. Enää kuukausi koulua, päivällä on niin kuuma että nahkatakki on otettava pois, mutta illalla vielä palellaan. Siitä myös tunnistaa kevään, että haluaa tehdä ja mennä. Mussa silti kasvaa katkeruus. On kivaa kun tarkenee helposti lempivaatteissa tai kun äiti ojentaa vanhat tennarinsa väliaikaiseen käyttöön. Tai kun saa soiton että kesätyösopimusta tehtäisiin perjantaina kolmelta. Perjantaina on myös Tiinan vuoro. 

Kesä on niin lähellä että sen tuntee ja samalla kun vihreä puskee puiden oksille, mun elämänjano ja onnellisuus tekee samaa mun mielelle. Vaikka jotkin asiat tempaisee mut takaisin sinne syvyyksiin välillä. Viikon vapauteen mahtuu kaikkea. Tuttu iltakävely Janitan kanssa, turvalliselta, ihan Tampereelta tuoksuva Porilainen mies joka osaa laulaa, vanhempien tarinoita fiftariajoista, niistäkin voi koostua loistava ilta. Tuntuu kesältä. Tai ehkä silloin tuntuu kesältä kun menee nukkumaan neljältä aamuyöllä ja hiukset tuoksuvat kesäyöltä Tampereella. Tai sitten mieli harhailee. Mulla on myös yli-ihana perhe. Viikko enää odotusta. Nelli ja tyttöjen jutut. 50min puhelimessa Luvian keskustassa. Mun vuoro tulla tädiksi syksyllä.

♥Clarissa.

Joku muu erehtyy, ja jossain ihastuu.

Löydät uuden uhrin, ruususuu, tämä toistuu uudelleen.

On ihanaa vain ottaa jokin kirja kirjaston hyllyltä ja rakastua sitten siihen. Kesähaaveita. Haluaisi vaan sen polttavan auringon ja vapauden, olla pari kuukautta vaan miettimättä mitään. Materialismionnellisuutta. Parasta on ostaa kesäreppu johon pakata kaikki tulevat kesämuistot. Elokuva historiasta, orjuudesta. On kamalaa kun kaikki hajoaa hetkeksi. Ihankuin pitäisi sitä kaikkea käsissä mutta ei saa päättää mitä sille kaikelle tapahtuu. Déjà-vu. Entäs se kun laitetaan mekot ja hameet päälle ja ollaan ylityttöjä? Kivaa on myös istua Tiinan kanssa viideltä aamulla teekupin äärellä ja puhua siitä kaikesta. Nyt on kurkku kipeä kaikesta. Mä tahdon nopeuttaa aikaa ihan vähän. Pelottaa. Suljen silmät hetkeksi.

♥Clarissa.

Luovutan, nyt mä luovutan, tähän aikaan aamusta mitään en voi tehdä millekään

 antaudun, joo mä antaudun, lattialla, pölyssä makaan.

Välillä sitä on vaan todella väsynyt, taivaalla on säröjä ja aurinko on lämmin. Mä olen sisältä kylmä.
Clarissa.

Sä oot kerran jo luullut, ettet tuu koskaan toipumaan ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa

Aika tuntuu välillä seisovan, ihankuin kello hiljenisi. Yhtenä iltana viisarit pyörivät väärään suuntaan ja maa on valkoinen. Mikään ei ole rauhoittavampaa kuin puhdas tähtitaivas. Aamulla valkoinen maa on enää vain pahaa unta. Joskus paha mieli piinaa mieltä ja kehoa mutta onneksi on pelastajia, kuten se kirja. Ja onneksi tähtiä voi ripustaa katonrajaan.

On ihan ok jäädä perjantaina pois koulusta koska väsyttää. Mutta sitten aika voi mennä Tiinalle ja valvoa myöhään. Rikkoa rutiineja ja syödä päivällä Tiinan, Juhon ja Eltsun kanssa. Kun aurinko lämmittää sekunnin verran ja kaikki tuntuu rajattomalta siinä sekunnissa. Kevät? Tahdon sanoa talvelle hyvästit. En jäisi kaipaamaan. Haaveet kesästä pyörii unissa. Jotain tapahtuu pian, jotain on ihan nurkan takana. Mulla on ikävä ja mä olen niin levoton ja sekava.

♥Clarissa.

Luuhun asti on tehnyt työnsä aurinko, kaunis, armoton, hiiltä suudelman perintö

Onnen tunne on niin hauras että se menee melkein heti rikki.

Kevät. Se tulee kirkastamaan puut ja taivas näyttää siniseltä. Miten paljon voi piristää avoin taivas? Aurinko jonka lämmön tuntee antaa toivoa että ehkä kesä tulee vielä. Ehkä kaikki ei olekaan yhtä raskasta kuin ne harmaat pilvet taivaalla. Ehkä. Onneksi välillä voi paeta siihen kirjaan jonka osaa ulkoa kannesta kanteen. Miten yksi kirjailija osaa kirjoittaa kaiken oikein? Jotenkin vaan hauras olo. Yksi tönäisy ja kaikki hajoaa. Sitä välillä miettii, että olenko minä paha ihminen? Sitä tulee mietittyä esimerkiksi niinä hetkinä, kun tajuaa että on pettänyt lupauksensa sellaiselle, joka ei voi vaikuttaa asiaan mitään. Sellaiselle, joka pyytää niin vähän, antaa niin paljon, mutta saa vain vähemmän. Sellaiselle, joka on riippuvainen minusta. Olenko minä paha? Välillä oikeat päätökset eivät ole niitä helpoimpia. Mutta ei saa olla itsekäs. Kai mä vaan olen niin pahoillani. Mä vaan toivon että kestän. Ehkä mä selviän silti. Miksi mulla ei voi ikinä olla helppoa kevättä? 

Kaikki on irrallaan. Onneksi mulla on jotain, mitä mulla ei viimekeväänä ollut. Jotain joka ottaa vapaaehtoisesti kannettavakseen niitä irrallisia asioita. Silti välillä tekisi mieli vain lähteä. Kylmästi. Välillä tekisi mieli huutaa, välillä tekisi mieli kertoa sille yhdelle kaikki. Silti tää vuosi muuttaa monen elämän.

Mun täytyy mennä siihen paikkaan missä on hiljaista, aina kaunista ja jos ihan pakko on.. siellä voi huutaa. 

♥Clarissa.

Hetkeksi toisiko se sitä vaaraa, joka vatsassa vääntyi silloin

kun me silmät mustalla maalasimme
tupakkapaikalla kapinoimme~

Taas kahden viikonlopun ja hiihtoloman täydeltä juttua. Ensin Tiinalla suunnitellaan ja tehdään kolme tuntia ja Mira saa olla päivän prinsessa, lauletaan keuhkojen täydeltä satumaan tangoa ja ollaan hölmöjä. Mennään nukkumaan aikaisin ja herätään ennen kahtatoista. Ennenkuulumatonta. Sitten laiskotellaankin kaksi päivää ja tuli siinä Janitankin kanssa istuttua illan verran. Tiinan luona lämmitetään kaikki ruoat ja sitten kellään ei ole nälkä. Hengataan Tiinan ja Elisen kaa kolmestaan ja tehdään sprite-mehu-boolia ja katsotaan paranormaalia toimintaa. Piiloudutaan tyynykammioon. Bussilla ajelu on ihan kivaa kunhan on kuulokkeet. 

Mikään ei ole niin ihanaa kuin saada rahat kasaan ja reissu Tampereelle on totta. Mikään ei ole niin ihanaa kuin halata niitä rakkaita jotka näki pieni ikuisuus sitten viimeksi. Kun kaikki menee suunnitelmieen mukaan. Ja kun mikään ei mene. Ihan hyvillä tavoilla. Ihanaa päästä pakoon arjen ahdistusta ja on ihanaa kun saa asiat selviks ja voi hengähtää sen asian suhteen kunnolla ekaa kertaa vuoteen. Uusiin ihmisiin on kiva tutustua ja vanhojen tuttujen kaa on kiva luoda uusia muistoja. Nellinkin kanssa voi lähteä kävelylle johonkin pimeään ja tunnit voi muuttua minuuteiksi. Ja sitten kaikki olikin tulossa Poriin. Muutamasta asiasta voi olla varma, kuten siitä että mulla on jo kova ikävä takaisin. Huomenna on Maanantai ja koulua. Huono yhdistelmä.

♥Clarissa.

Leiki, että tää ei vois heikentää sua niin kuin tauti

Aika juoksee ja matelee samaan aikaan. Tammikuu ei loppunut ikinä, mutta nyt ollaankin Helmikuun puolessa välissä. Viimeisiin pariin viikkoon on mahtunut subwayn keksit ja ei-tehdä-mitään- ilta Tiinan kanssa. Syödään vain hyvin ja nukutaan paljon. On mahtunut kipeäksi tuleminen ja tetin kesken jääminen, jostain syystä animeen uudestaan rakastuminen ja huoneen järjestyksen muutos. Hassua miten huonekalujen siirtäminen pystyi ahdistamaan niin paljon. Se meni ohi. Punastuin hieman ja horoskoopit lupailee asioita. Onneksi on isosisko ja se pieni valkoinen. Tet viikon ja hiihtoloman väliin ahtautui turha viikko ja turhia päiviä. Hällä väliä- asenne painaa koulun päälle ja kohta haetaan taas. Pelottava ajatus. Kaipuu Tampereelle on ihan liian kova ja se olo kun ei tiedä. Ja kun tietää. Huomenna Tiinalle yöksi, pidetään välipäivä ja yökyläillään taas. Ehkä kaikki tästä selkenee, täytyy vaan antaa mennä ja nauraakin ehkä vähän päälle.

♥Clarissa.

Siinä lienee syy onnelliseen ongelmaan

Taas on tapahtunut niin paljon mutta niin vähän että on jäljellä vain kasa kuvia ja vähän kirjoitettavaakin. Mimmillä tyttöjen iltaa, jäätelöä ja ihan vain olemista. Elokuvia ja mustekynällä kirjoittamista. Viikolla ei tapahdu mitään ja viikonloppuna taas Tiinalle. Herkuttelua, taas äärettömän mielenkiintoisia kuvia ja kylmyys. Elokuva jota voi katsoa vain yksi ilme naamalla ja teetä. Mennään nukkumaan meille yllättävän aikaisin ja herätään vielä aikaisempaa. Tiinan riparijuttuja. Elisen luona musiikkia ja ihan vaan oleskelua. Illalla vasta kotiin ja uuden kerran suunnittelua jo. Nykyään mitään ei tapahdu ilman Tiinaa ja Eliseä. Huomaan kirjoittavani vain viikonlopuista. No, eihän viikolla tapahdu mitään. 

Viimeviikonloppuna piti mennä Tampereelle. Se sitten peruuntui taas ja ikävöinti tuntuu vaan pahalta. Onneksi viikonloppu meni sitten isosiskon kanssa. Ylpeys ja ennakkoluulo ensin leffana sitten kolme lukua kirjana. Koirat on ihania ja pannari on hyvää. Sisko on yksi parhaimmista ystävistä ja ulkona on ihan kaunista yhdentoista aikaan illalla.

Nyt on vuosi siitäkin. Jotenkin aina tulee mietittyä uuden vuoden alussa, kuinka kaikesta on vuosi. Mutta nyt siitäkin on vuosi. Vuosi sitten tänään heräsin Tampereella kovin onnellisena. Kylläpä jostain hetkestä voi pudota ryminällä alas. Kun mietin mitä kaikkea tähän vuoteen näiden hetkien välillä on mahtunut, hymyilyttää ja itkettää samaan aikaan. Kumpaa enemmän, vaikea sanoa. Mutta nyt eniten hymyilyttää se, miten joku, jonka vuosi sitten tunsi vain nimeltä, voi nyt aiheuttaa hymyn. Joku, josta tahtoo oppia ja muistaa ulkoa millainen se on päästä varpaisiin, laskea kaikki hiukset sen päässä ja oppia millainen se on kun se nauraa. Tai itkee. Millainen sen rintakehä on kun se nousee ja laskee kun se hengittää. Olisi vain kiva uskaltaa laskea kilvet ja ottaa vastaan se kaikki siitä. Uskaltaa pyytää sitä kertomaan. Ja sekin vähän hymyilyttää, miten joku joka merkkasi silloin vuosi sitten paljon, ei ole enää mitään. Ei tarvitse olla, ei halua sen olevan mitään muuta, kuin se ihminen joka oli joskus kaikki, mutta nyt ei ole enää sitä. Mun kaikkeni ei koostu enää vain yhdestä ihmisestä. Se koostuu monista asioista ja joskus mä vielä huudan hymyillen sitä kaikkea kovaan ääneen kesäyöhön mun lempipaikassani. Vain niiden läsnäollessa, jotka ovat osa sitä mun kaikkea. Joskus mä vielä uskallan.

♥Clarissa.