Koulu alkoi. Toisaalta kivaa mutta myös hieman turhauttavaa. 6-8 luokkien englantia, ihan tosi turhauttavaa. Väsymystä koulussa, mutta pysytellään hereillä. Paljon musiikkia bussissa ja läksyjä kotona. Nyt mä jopa teen niitä. Melko hiljaa puolen päivää ja kotiin tultua puhuu niin paljon että kurkkuun sattuu. Sisko ja meidän silmät. Melko suurta onnellisuutta. Palkka ja ihan itse ansaitut rahat. Niin sitä menee kun tuleekin. Ostin itselleni paitoja, huivin ja kaikkea muuta pientä kivaa. Materialismionnellisuus. Katri tuli ja onnellisempi ei voisi olla. Millaan tutustuminen ja äkillinen päätös että jäädäämpä Poriin yöksi.
lauantai 31. elokuuta 2013
Your lipstick stains

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
voi että miten söpöä
VastaaPoistakyllä vain
PoistaOot rakkain ikinä.
VastaaPoistasinä olet <3
PoistaNäin sut tampereella, mikset moikannut?
VastaaPoistariippuu hieman että kuka on kyseessä......
Poistamiksi se siitä riippuu? etkö usko tasa-arvoon?
VastaaPoistauskon, mutta miten se tähän liittyy?
Poistaälä usko, tasa-arvo on kusetusta
VastaaPoistaälä usko, tasa-arvo on kusetusta

VastaaPoistaen tiedä miks toi raiskasi ton monta kertaa minä en sitä tehnyt!!
VastaaPoista