Se on jotenkin liian lähellä, liian painavana.
Vaikea selittää. Se ei johdu vuodenajasta, ei kokonaan, koska se ei jatku. Se loppuu, ottaa tauon ja iskee uudestaan. Onneksi se ei jatku. Ei ole sitä jatkuvaa raskasta oloa enää. Mutta sitten välillä pelottaa niin ettei henki kulje. Mä toivon ettei mun pelkoni käy toteen. kun kertoo jollekkin niistä peloista, mutta kaikki jää auki. Lause jää auki. Kaikki on tapahtunut ja liikahtanut niin nopeasti ja paljon lyhyessä ajassa, että se vuotaa yli. Miten ihanaa ja pelottavaa samaan aikaan. Olen onnellinen, mutta se fakta ettei mulla ole sitä kunnollista otetta mistään välillä vetää alas. Ei ole sitä kontrollia. Onneksi on ihmisiä joiden kanssa jutella. Ihan vain jostakin, ei ehkä juuri niistä tunteista jotka hakkaa rintakehää. Jostakin. Unohtaa ne iskut ja keskittyä johonkin mukavaan. Kunhan tää tärinä nyt lakkaisi. Toivottavasti tämän illan tunnekirjo ei toistu vähään aikaan. Huomenna kävelylle. Se on meidän juttu. Uppoutuisiko sitä siihen kirjaan jonka on lukenut yli 20 kertaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti