Tuskin on viisasta
kiipeillä katolle loikoilemaan
kiipeillä katolle loikoilemaan
Se ihana tunne kun astuu junasta ulos ja keuhkot täyttyy ilmasta. Siitä tutusta ja turvallisesta Tampereen ilmasta. Ja se ihana tunne kun saa halata rakkaita ihmisiä. Sain tänäviikonloppuna tavata ihan kaikki rakkaimmat Tampereella. Ella, Katri, Nelli, Liila, Tommy ja te loput. Uusiakin tuttavuuksia tuli. Rakkaustyttöjä. Perjantai-ilta ja kun kaikki tunteet käy yht'äkkiä päälle ja ei tunne mitään. Kun itkee ja unohtaa miten hengitetään. Kun kuiskaa hiljaa ääneen vain pienen osan niistä tunteista ja pyydetään kertomaan lisää mutta ei osaa. Ehkä kerron joskus. Kaiken. Olo on parhaimmillaan vasta aamulla ja päässä on kuhmu. Kiire keskustaan, nopeita halauksia ja bussipysäkillä odotetaankin 20minuuttia. Nyt ollaan tunnettu vuoden Tommyn kanssa. Ehkä elämäni paras vuosi. Ei vain ehkä. Sitten Liila ja Lauantai-ilta. Aamuviiden kaupungin valot. 10h yöunet koko viikonlopun aikana. Jotenkin vain todella onnellinen mutta niin väsynyt. Pizzaa ja junalla kotiin. Maanantai aamun surutunne ja todellisuus. Pakko päästä ennen synttäreitä vielä kerran Tampereelle. Ei voi kun kiittää kaikista rakkaista siellä. Huomenna koulukuvaus ja viikonlopuksi jo uusia suunnitelmia.
lauantaiaamun neljän tunnin kujaus ja kahdes minuutis talost poistumine oli hauskaa. :DD ja muutenki parast ku olit tääl, sun pitäis muuttaa tänne ni ei tarvis ikävöidä kaksneljäseiskaa! ♥ sinä olet PELKKÄ LELU!
VastaaPoistaolet lapsen leikkivempele! nii pitäis omg oisko mahtavaa. Ja olihan se, vaik nyt vähä nolottaa:Dd
Poistaen tiä mut hajosin nyt tolle leikkivempeleelle aika urakalla XDDDDDDDDD
Poistaai yhtä urakalla kun pelkälle lelulle kyseisenä perjantaina....? :DDD
Poistano en ihan, sitä tilaa on vaikee päihittää :DD
Poista(Poistitko anonyyminappulan vai kuseeko mun puhelin? Oli miten oli, syytän sinuu et jouduin kirjautuu mun bloggeritilille!!)
VastaaPoistaAnywho "ehkä elämäni paras vuosi" kuulostaa upeelta ja sä oot upee ja ihana ja rakas ja erittäin mukava henkilö tuntea omg ja vahva & rohkea eli jee jatkele omana itsenäsi <3
(en muista, saatoin poistaa....)
Poistaapua kiitos ja sinä ihan itse myöss rakkaus c:
(Poistitko anonyyminappulan vai kuseeko mun puhelin? Oli miten oli, syytän sinuu et jouduin kirjautuu mun bloggeritilille!!)
VastaaPoistaAnywho "ehkä elämäni paras vuosi" kuulostaa upeelta ja sä oot upee ja ihana ja rakas ja erittäin mukava henkilö tuntea omg ja vahva & rohkea eli jee jatkele omana itsenäsi <3