sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Ja laulan pappadaduda pa duda dapa
Perjantai 13, kauhuelokuvia Halloween, Scream 4 ja niissä oleville ihmisille raivoamista. TV voi ainakin leikisti kuulla. Lauantaina Tiinan luo. Kuvia ja ihana kesäilma. Oikeata cokista ja jauhelihapizzaa. Meikkisäätöä. Elise ja hiustenleikkuuta. Sain leikkiä parturia. Salamakuvia pimeässä ja järjettömästi naurua. Pärinäpiknik ja lukki Tiinan hiuksissa, päänsärky nauramisen takia, pimeässä seikkailu ja tiellä makaaminen. Kuvissa ei enää mitään yritystä ja uupumus. Kun täytyy nykee, lypsää ja höpäjää. On vaan niin kovin onnellinen. Tommyn kanssa puhelimessa melkein tunnin ja juttujen taso. Tajuaa kuinka ikävä sitäkin on. Pakko päästä Tampereelle 27.päivä. Tiinan kanssa puhumista puol viiteen asti yöllä. Aamulla heräsi toistuvasti siihen kun käsivarsi puutui. Aamupalaksi riisiä ja kanaa. Hieman lisää kuvia ja Elisen ihana koira. Kotiin viiden jälkeen. "Mä alan nyt keräämään pulloja". Huomenna koulua. Mitäs ensiviikonloppuna?
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Mua turha pahalla on muistella, vastaantulijoiden kaistalla on vittumaista luistella
Tampere. Vihdoinkin, ihan liian kauan ihan liian innoissani odottanut. Janita, Mimmi ja Laura junamatkan seurana. Ihanan lämmintä, Katri ja Jirko vastassa juna-asemalla. Koskenranta ja Ella. Kauppa ja sokoksen vessa, ihana Nelli ja onnellisuus katossa. Tampere räjähti rakkauden määrästä. Muitakin tuttuja ja joitakin hyvinkin tärkeitä ihmisiä ihan tosi paljon. Hurja seikkailu vessaan Nellin kanssa, hehkutusta tyttöihastumisesta ja pientä avautumista. Naurua. Kylmä mutta ei kuitenkaan. Neljän jälkeen yöllä vasta sisätiloissa. Euroviisut 2009 ja pizzaa. Rappionranneke jonka tein vapaa nekalassa hajonneesta rukousnauhasta. Muistelua ja naureskelua. Katrin kanssa melkein koko lauantain bussissa. Nokia ja Siuro. Tähtitaivas, ilmassa tanssiva savu ja kung fu panda. BB ja lagaus. 13tunnin yöunet ja youtubesta randomeja videoita. Neljän jälkeen lähtö kotiin ja sairas ikävä jo kaikkia. Mahdollisimman pian uudestaan. Kuristaa hieman kurkkua kun ei tiedä koska taas. Olen silti melko onnellinen. Tappivanukasta ja teletappi teemabileet. Juttujen taso. Huomenna koulua.
lauantai 31. elokuuta 2013
Your lipstick stains
Koulu alkoi. Toisaalta kivaa mutta myös hieman turhauttavaa. 6-8 luokkien englantia, ihan tosi turhauttavaa. Väsymystä koulussa, mutta pysytellään hereillä. Paljon musiikkia bussissa ja läksyjä kotona. Nyt mä jopa teen niitä. Melko hiljaa puolen päivää ja kotiin tultua puhuu niin paljon että kurkkuun sattuu. Sisko ja meidän silmät. Melko suurta onnellisuutta. Palkka ja ihan itse ansaitut rahat. Niin sitä menee kun tuleekin. Ostin itselleni paitoja, huivin ja kaikkea muuta pientä kivaa. Materialismionnellisuus. Katri tuli ja onnellisempi ei voisi olla. Millaan tutustuminen ja äkillinen päätös että jäädäämpä Poriin yöksi.
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Sinä olet kauniimpi kaduilla, loisteputkimaailman valoissa
Kun on ikävä. Lenkeillä käyminen, joka syksyn rituaali. Kaikki sanoo talvi tekee tuloaan, korjaan ja sanon ei, vaan syksy tekee tuloaan. Kaikki tuntuvat unohtavan että kahden vuodenajan välissä on aina se yksi. Kuusi elokuvaa, sipsiä ja karkkia. Puhelimessa sanoja Terveisiä ja sinne samoin, nähdäänhän pian ja on ikävä. Mukavasti nukkuminen. Avointa keskustelua. Tuntuu että näen hieman kirkkaammin. Olen kunnossa mutta rikki. Tällä hetkellä onnettomuus on piilossa. Kun on järjetön ikävä Tampereelle ja rakkaita ihmisiä ja rintakehään sattuu se. Se vain putkahtaa mieleen välillä, sohvalla kotona, kaupassa. Sain postissa kirjan lainaan. Ihana Heini. Luen sen kyllä. Kirjoitin kirjeen. Olenko täällä ystäviäni vai itseäni varten? Kun käännän koristetyynyä ja lamaannun sille painuneista itkun jäljistä. Ripsiväritahrat sillä tyynyllä ja koitan muistaa miltä kerralta nuo ovat. Hirveä vatsakipu ja olen yht'äkkiä kuin pieni lapsi. Kipu hälvenee kun juttelee Janitan kanssa koneella. Viimeinen lomaviikko alkaa. Siitä on viikko, mutta se tuntuu kuukaudelta. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna nähdään. Se on lupaus. Odotan kovasti palkkaani tältä kuulta. Kun alkaa olla selvää mitä tuntee ja sanoo sen ääneen. On pääsemässä yli mutta ei ihan. Kun rakastaa niin tajuttomasti niitä siellä ja sitä yhtä täällä. tunnistatte itsenne. Kai mä nyt alan nukkumaan ja mietin miten hämmentävän onnelliseksi oon muuttunut parissa viikossa. Ja kuinka ihanaa on kun on niitä jotka osaa pitää sen yllä. Platoninen Rakkaus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













.jpg)
.jpg)







